Almintalo, Loviisa 14.11.-4.12.2022

Loviisassa Almintalossa on avautunut gallerian toiseksi viimeinen taidenäyttely. Vuoden lopussa talo sulkee ovensa. Esillä on Espoon kuvataiteilijakillan yhteisnäyttely sekä Maija Klemetin, Sirpa Lappalaisen, Nina Liemolan, Jyri Tammen ja Pirjo Tikkisen näyttelyt.
Galleria Seinä, Helsinki 1.-31.7.2022

Andante cantabile con moto Valon ja varjon leikkiin en ehkä koskaan kyllästy.Katselin kuinka köynnös maalasi itseään keittiön pöydälle.Käyden, laulavasti, liikkuvasti.Lopussa mukaan lennähtivät perhoset. Galleria SEINÄ on vuonna 2014 perustettu Suomen Kuvataidejärjestöjen Liiton ikkunagalleria Mannerheimintien varrella Töölössä, Helsingissä. Läheisten joukkoliikenteen pysäkkien ansiosta näyttelyt keräävät päivittäin tuhansien ihmisten huomion. Yleisön on mahdollista tutustua näyttelyihin ympäri vuorokauden. Galleria […]
Galleria Pihatto, Lappeenranta, 25.5.-16.6.2022

Maija Klemetin Andante cantabile con moto -näyttelyssä taiteilijan grafiikan tekniikoita hyödyntävät valokuvat yhtyvät laulavasti, liikkuvasti mielenkiintoiseen valon ja varjon leikkiin. Isossa salissa oli samaan aikaan Tatu Vuorion näyttely. Galleria Pihatto sijaitsee historiallisessa Lappeen pappilan miljöössä. Galleria Pihaton toiminnasta vastaa Kulttuuri- ja taidetila ry, joka on vuokrannut tilan Lappeenrannan kaupungilta.
Yhteisnäyttely Aika 15.6.–31.8.2021 Vannahallissa Nuutajärvellä

Yhteisnäyttely Aika 15.6.–31.8.2021 Vannahallissa Nuutajärvellä esitteli kuva- ja veistostaidetta. Taiteilija Sirpa Tuomaala kertoo näyttelystä: ”Pysähdymme taiteilijoina ajan merkitysten äärelle hetkiin ja ajanjaksoihin. Pohdimme, mikä on lopulta ajan kannalta merkityksellistä. Kukin taiteilija käsittelee teemaa omintakeisesti kuvataiteen ja veistostaiteen keinoin.” Näyttelyn taiteilijat: Juhani Järvinen, kuvataiteilija Maija Klemetti, kuvataiteilija Anne Leppänen, kuvataiteilija ja kuvittaja Anna Rauhala, kuvataiteilija Eero […]
Juhlan jälkeen, Sympaalin asema 23.6.-8.8.2021

Juhlan jälkeen -näyttely koostui Hiljaiselo- ja Ethän lähde vielä -sarjoista sekä käsin tehdystä käyttökeramiikasta. Avajaisissa kuultiin kuorolaulua ja musiikkiesityksiä. Sympaalin asema on vanha asemarakennus, joka on siirretty Oulunsaloon. Se toimii taidegalleriana, äänitysstudiona ja esitystilana. Sympaalin nettisivut Sympaalin Facebook-sivut
Kadotettua aikaa etsimässä, Galleria uusi Kipinä, 12.8.-30.8.2020

”Olen viettänyt muutaman vuoden yli satavuotiaiden herbaarioiden seurassa. Tämä aika on opettanut minulle paljon kasveista, mutta myös niiden kerääjät ovat muuttuneet alun pelkistä nimistä hyvinkin inhimillisiksi hahmoiksi. Näyttelykokonaisuuteni on juhlallisesti ilmaistuna kunnianosoitus Auralle ja Lillille, jotka seminaariopintojansa varten keräsivät kumpikin liki sata kasvia: kuivasivat, kiinnittivät, nimesivät ja tallensivat ne kansien väliin. Vuosikymmenten kuluessa kasvit elivät […]
Juhlanäyttely Espoolainen taide 50 vuotta, Galleria Aarni, 8.8.-31.8.2019

Kun Espoon kuvataiteilijat ry täytti 50 vuotta, kutsui yhdistys kaikki Espoossa asuvat kuvataiteilijat osallistumaan espoolaisen taiteen suurnäyttelyyn. Teemana oli espoolaisen taiteen monimuotoisuus, monikulttuurisuus, kantaaottavuus, rohkeus, perinteisyys ja avoimuus. Näyttelyssä haluttiin tuoda näkyväksi näitä aiheita, muotoja ja mielikuvia, joita espoolainen kuvataide tänä päivänä käsittelee. Näyttelyä on tukenut Espoon kaupunki ja Otto A. Malmin lahjoitusrahasto. Gallery Aarni […]
Galleria Fogga, Helsinki, 2013

Yhteisnäyttely Galleria Foggassa Helsingissä.
Simpeleen vanha pappila

Yhteisnäyttelyt vuosina 2003-2006. Simpeleen kirkkoherran virkatalo on rakennettu vuonna 1926. Kivijärvelle avautuvaan rakennusmiljööseen kuuluu pappilan lisäksi talousrakennukset sekä Elsi Borgin ja Elsa Arokallion suunnittelema kirkko. Rakennuskokonaisuus on tyyliltään klassismia. Suomalaisen grafiikan näyttely on pappilan saleissa, joissa on tuulahdus kotimaisen säätyläiskodin tunnelmaa; interiööri on sisustettu vanhoilla huonekaluilla. Klikkaa alloleva vuoden esite 2004 suuremmaksi.: Kuvia vuoden 2004 […]
Galleria Spectro, Turku, 2003

Vieläkö laulat, satakieli. Yksityisnäyttely Galleria Spectrossa Turussa. Jokainen kantaa mukanaan omaa historiaansa, halusi sitä tai ei. Mielenkiintoiseksi tuon tosiasian tekee se, että menneisyyttä voi uudesti yhdistää tähän päivään, ja samalla kun elää jo takanaan olevia tunnelmia, voi muuttaa niiden muotoa ja tehdä ne jälleen eläviksi. Nämä ajatukset ovat oman työskentelyni pohja. Kun teen kuvia, etsin […]